Hae tästä blogista

perjantai 27. joulukuuta 2019

Ilmoittautuminen Tammikisaan on avattu!

Vuodenvaihteen jälkeen päästään kisaamaan Valkolan NS talolla Kuulatuulen järjestämissä Tammikisoissa (la 25.1.2020). Kysessä on kahvakuulaurheilun salikisa ja lajivalikoima on tutusti:

- LC, työntö tai tempaus
- Myös biathlonin voi tehdä
- LC ja työntö yhdellä tai kahdella kuulalla

Kuulakoko on vapaavalintainen ja punnistus vapaaehtoinen. Kisoissa noudatetaan SPNL kahvakuulaurheilun sääntöjä. Kisaamaan ovat tervetulleita niin lajia aloittelevat kuin kokeneemmat konkaritkin!

Kisapaikalla on kahvio ja yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kisoja. Tervetuloa!

Ilmoittautuminen kisaan on avattu (nostajat ja tuomarit):
Ilmoittautumislomake

Kisan Facebook-tapahtuma

maanantai 16. joulukuuta 2019

Treenitauko

Kuulatuuli rauhoittuu joulun viettoon. Yhteistreenit jatkuvat jälleen tammikuussa 12.1. Vehniän koululla. Tammikuussa on tiedossa myös salikisa Valkolan nuorisoseurantalolla 26.1. Lisätietoa kisasta

Kuulatuuli toivottaa rauhallista ja rentouttavaa joulun ja uuden vuoden aikaa. Tavataan treeneissä ja kisoissa jälleen vuonna 2020!


sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Pyramidiharjoitus ja oheistreeniä

Sunnuntaina 15.12 kello 18.00 Laukaan Vehniän koululla vuorossa pyramidiharjoitus vapaa valintaisessa kisalajissa ja oheistreeniä. Tarvitaan lämppä- kevyt-, kisa- ja raskas kuula(t). Treenin voi tehdä valinnan mukaan yhden tai kahden käden versiona.

Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivän kisan tunnelmia

Valkolan nuorisoseurantalolla pidettiin 6.12.2019 perinteinen Kuulatuulen Itsenäisyyspäivän salikisa. Kisaan osallistui 12 nostajaa ja suosituin laji oli tällä kertaa 24 kg biathlon (työntö+tempaus), jonka urakoi kolme kilpailijaa. Lavalla nähtiin useita hienoja nostoja ja omia uusia ennätyksiä. Kisapaikka oli koristeltu jo jouluisin koristein ja päivän teeman mukaisesti paikalla oli myös Suomen lippu.

Kiitokset kaikille kisaan osallistuneille, tuomarin tehtävissä toimineille ja kisatalkoolaisille sekä yleisölle mukavasta kisapäivästä!

Kuulatuuli kiittää!

Kisan tulokset:


Kuvia kisasta:






sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Joulukuu käyntiin treenaten ja salikisalla

Sunnuntaina 1.12 kello 18.00

Laukaan Vehniän koululla vuorossa pidempi aikasarja vapaa valintaisessa kisalajissa pareittain. Lopuksi kuntopiiri. Ota lämppäkuulan lisäksi kevyt-, kisa- ja raskas kuula mukaan. Aikasarjan voi tehdä yhdellä tai kahdella kuulalla ja työtä kertyy taukojen lomassa 10 min. 
Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

Facebook-tapahtuma

Perjantaina 6.12 perinteinen itsenäisyyspäivän salikisa

Laukaan Valkolan nuorisoseuran talolla pidetään jälleen tänä vuonna perinteinen Kuulatuulen itsenäisyyspäivän kisa. Kyseessä on matalan kynnyksen salikisa ja mukaan kisaamaan mahtuu vielä hyvin. Kisapaikalla ilmoittautuminen alkaa klo 11.30. Yleisöllä on vapaa pääsy ja nostot alkavat klo 12.30. Kisapaikalla on kahvio.

Ilmoittautumislomake (kisaajat ja tuomarit)

Kisan Facebook-tapahtuma

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Leirilauantai ja sunnuntaitreeni

Lauantaina 23.11.2019 leiripäivä jäsenille Jyväskylässä. Lisää leirikirjeessä.

Sunnuntaina 24.11.2019 klo 18:00 Vehniän koululla tehdään vapaavalintaisessa lajissa 2 min sarjoja, joiden välissä kehon aktivointiharjoitteita. Oheistreenissä lyhyinä sarjoina kahden käden korkeaa heiluria ja lankkuvariaatioita vuorotellen. Mukaan lämppäkuula ja 2 min sarjoihin sopiva(t) kuula(t). Korkeaan heiluriin voit halutessasi ottaa vähän raskaamman kuulan. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Tervetuloa mukaan!

facebook tapahtuma

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Lyhyitä kuulasarjoja ja oheistreeniä kehonpainolla

Sunnuntaina 17.11.19 klo 18:00 Vehniän koululla tehdään lyhyitä kuulasarjoja valitsemassasi lajissa. Kuulasarjojen välissä voimaa ja liikkuvuutta kehittävää oheistreeniä kehonpainolla.  Ota mukaan kaksi tai kolme kuulakokoa. Tervetuloa mukaan!

facebook tapahtuma

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

400 haaste

Sunnuntaina 10.11 kello 18.00
Tehdään Laukaan Vehniän koululla 400 haaste, eli tehdään tempausta, kyykkyä, riveä ja työntöä 4 kierrosta, yhteensä 400 toistoa.

Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

https://www.facebook.com/events/415269359152341/?active_tab=about

perjantai 1. marraskuuta 2019

Ilmoittautuminen itsenäisyyspäivän kisaan avattu!

Salikisa Laukaan Valkolan NS-talolla pe 6.12 

Itsenäisyyspäivän kisa on perinteeksi muodostunut kahvakuulaurheilun salikisa, jonka järjestää Suomen Kahvakuula ry:n Keski-Suomen paikallistoiminta Kuulatuuli. Kisaamaan ovat tervetulleita niin lajia aloittelevat kuin kokeneemmat konkaritkin! Kisapaikalla on kahvio ja yleisöllä tuttuun tapaan vapaa pääsy seuraamaan kisaa!

Salikisan lajit: LC, työntö tai tempaus.
Myös biathlonin voi tehdä.
LC ja työntö yhdellä tai kahdella kuulalla.
Kuulakoko vapaavalintainen.
Punnitus vapaaehtoinen.

Ilmoittautuminen kisaan on avattu! Tule mukaan kisaamaan, nostetaan joka toisto veteraaneille!

Huom: Kisapaikalla ilmoittautuminen alkaa kello 11.30 ja kisasuoritukset kello 12.30. 
Ovet on auki talkoolaisille jo klo 11.00.

Ilmottautumislomake (nostajat ja tuomarit): Lomakkeelle



sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Pitkiä aikasarjoja kevyllä teholla

Sunnuntaina 3.11 kello 18.00
Laukaan Vehniän koululla kehitetään aerobista voimakestävyyttä tekemällä pitkiä aikasarjoa kevyellä teholla lajia vaihdellen. Lopuksi oheistreeni. Ota mukaan lämppä-, kevyt- ja kisakuula. 

Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kuulakuntopiiriä

Sunnuntaina 27.10.2019 klo 18 Vehniän koululla treenataan kuulakuntopiirin muodossa. Kuntopiiri sisältää lajiliikkeiden aikasarjoja sekä kehonpainoliikkeitä. Lajiliikkeet voit tehdä yhdellä tai kahdella kuulalla. Tarvitset mukaan kolme eri kuulakokoa. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Tervetuloa mukaan!

Facebook- tapahtuma




tiistai 15. lokakuuta 2019

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

LC yhdellä tai kahdella kuulalla, tempausta ja kehonpainotreeniä

Sunnuntaina 13.10 kello 18.00 Laukaassa Vehniän koululla tehdään lyhyitä OALC/LC-sarjoja kolmella kuulakoolla ja kevyttä tempausta kisakoolla. Loppuun kevyt kehonpainotreeni.

Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kolmen minuutin sarjoja ja oheisliikkeitä

Sunnuntaina 6.10 kello 18.00
Laukaan Vehniän koululla treenataan 3 min aikasarjoja sekä kuulalla tai kehonpainolla tehtäviä oheisliikkeitä. Aikasarjat voi tehdä yhden tai kahden kuulan versiona - laji vapaavalintainen. Ota mukaan lämppä- ja kevyt/kisa kuula.

Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kahden minuutin sarjoja

Sunnuntaina 29.9. kello 18.00 Laukaan Vehniän koululla tehdään kahden minuutin sarjoja vapaavalintaista lajia. Voi tehdä yhdellä tai kahdella kuulalla, yhdellä tai useammalla kuulakoolla. Oheisharjoitteet omalla keholla

Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

maanantai 16. syyskuuta 2019

Vko 38

Viikolla 38 pidetään kahvakuulaurheilun alkeiskurssia Säynätsalossa Muuretsalon kolululla launataina 21-9 klo 11-14.
Vehniän koululla tehdään kuulajumppaa sunnuntaina  viikkotreenissä klo 18. Ota muutama koko mukaan, niin saat säädellä tekemistä voimiesi mukaan.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Kehonhuoltokerta

Sunnuntaina 15.9. kello 18.00 Laukaan Vehniän koululla on ohjelmassa kehonhuoltokerta, ota oma alusta mukaan sekä mukavat joustavat vaatteet ja vesipullo, ei kenkiä. Tarvitaan yksi jumppakeppi paria kohti. Seuran kepit on ohjaajalla, mutta voi ottaa omankin. Emme käytä aikaa lämmittelyyn, joten saadaksesi tunnista parhaan hyödyn tee lämmittelyt omaehtoisesti ennen aloitusta.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Monipuolisesti LC/OALC aikasarjoja ja oheistreeniä

Sunnuntaina 8.9 kello 18.00 Laukaan Vehniän koululla treenataan valinnan mukaan 2 min LC tai OALC aikasarjoja viisi kierrosta. Aikasarjojen välissä tehdään monipuolisesti kehonpainolla ja kahvakuulan kanssa erilaisia oheisliikkeitä. Ota lämppä- ja kisa/kevyet kuulat mukaan. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

maanantai 26. elokuuta 2019

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Tempausta ja kenonpainotabataa

Sunnuntaina 25.8. klo 18.00 Vehniän koululla tehdään lyhyitä tempaussarjoja ja kehonpainotabataa. Tempaukseen sopiva kuula ja jumppa-alusta mukaan. Ota mukaan myös tarvittaessa erillinen alusta kuulille.

Facebook tapahtuma

sunnuntai 11. elokuuta 2019

2 kuulan treeniä + liikkuvuutta

Sunnuntaina 18.8.19 klo 18.00 Vehniän koululla tehdään kahden minuutin työntösarjoja kahdella kuulalla. Voit tehdä treenin myös yhdellä kuulalla. Sarjojen välissä liikkuvuutta lisääviä ja keskivartalon tukea parantavia harjoitteita. Mukaan tarvitset lämppäkuulan + nostosarjoihin itsellesi sopivat kuulat. Ota mukaan myös jumppa- alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille.

facebook tapahtuma

perjantai 2. elokuuta 2019

Syyskauden treenit siirtyy taas Vehniän koululle 11.8 lähtien!

Sunnuntai treeni 11.8 VEHNIÄN KOULULLA!

Siirrytään koululle taas treenailemaan sunnuntaisin.
Nostetaan pitkä pk-lenkki valitsemassasi lajissa ja kuula koossa ja tehdään oheiset perään.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Sunnuntaina 28.7. EI TREENIÄ, salikisa 3.8. Valkolassa ja treeni 4.8. Himmassa

Sunnuntaina 28.7.2019 EI TREENIÄ
 
Lauantaina 3.8.2019 Valkolan nuorisoseurantalolla Elokisa.
Nostot alkavat kello 12.30. Kisaan voi ilmoittautua 28.7. saakka. Tervetuloa kisaan kilpailemaan, talkoilemaan, kannustamaan, kahvittelemaan tai vain ihan uteliaisuuttasi katsomaan, mistä on kysymys!

facebook tapahtuma

Sunnuntaina 4.8.2019 Vehniän kylätalo Himmassa klo 18 - 19 tarjolla kuulajumppaa. Ota paria, kolmea kuulakokoa mukaan. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

facebook tapahtuma

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

10 minuutin testinosto treeneissä

Sunnuntaina 21.7.2019 Vehniän kylätalo Himmassa klo 18-19 tehdään 10 minuutin testinosto sekä oheistreeninä kuntopiiri. Elokisa lähestyy ja nyt on hyvä aika tehdä valmisteleva testinosto kisaa varten tai muuten vain pidempi kuulasarja. Mukaan tarvitset sopivan kuulan / kuulat testinostoa varten sekä lämppäkuulan ja -2/-4 kg kuulan kisakuulasta. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

facebook tapahtuma

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Ilmoittautuminen Elokisaan avattu!

Elokisa Laukaan Valkolan NS-talolla lauantaina 3.8 kello 11.45

Elokisa on kahvakuulaurheilun salikisa, johon ovat tervetulleita niin lajia aloittelevat kuin kokeneemmat konkaritkin!

Klassinen 10 min:
Klassisen salikisan lajit ovat LC, työntö ja tempaus. Sopii kaikille, jotka haluavat kokeilla kahvakuulalla kisaamista.
- LC:n ja työnnön voi tehdä yhdellä tai kahdella kuulalla.
- Kuulakoko on vapaasti valittavissa.
- Punnitus on vapaaehtoinen.
- Kisoissa noudatetaan SPNL:n kahvakuulaurheilun sääntöjä.

4 min salikisa (strong sport):
4 min salikisassa nostetaan neljä minuuttia tavallista raskaammalla kuulalla. Kuulan raskaammasta painosta johtuen tätä kisamuotoa suositellaan vain kokeneemmille nostajille.
- Miehet: kuulan paino alkaen 32 kg
- Naiset: kuulan paino alkaen 24 kg
- Lajit: OALC, OAJ tai tempaus, yksi kädenvaihto sallitaan, teknisesti nostot SPNL:n kahvakuulaurheilun sääntöjä noudatellen.
- Punnistus on vapaaehtoinen.
- Kisajärjestäjällä on raskaita kuulia lainattavissa vähänlaisesti. Varaudu tuomaan oma kuula.

Ilmoittautuminen kisaan on avattu!

Linkki ilmoittautumislomakeelle (nostajat ja tuomarit): Lomake

Kisan Facebook-tapahtuma.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kuulakuntopiiri ulkona

Sunnuntaina 14.7.2019 Vehniän kylätalo Himmassa nautitaan kesästä ja tehdään kuulakuntopiiri ulkona Himman pihan tilaa hyödyntäen. Ota mukaan kolme eri kuulakokoa ja halutessasi myös tuplakuulia. Alustaa et tarvitse. Jos vettä sataa kaatamalla, silloin ollaan salissa.

facebook tapahtuma

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Pitkiä aikasarjoja ja oheistreeniä

Sunnuntaina 7.7 kello 18.00 Laukaan Vehniän kylätalolla Himmassa tehdään aerobista voimakestävyyttä kehittäviä pitkiä aikasarjoa sekä niiden päälle vielä oheistreeniä kehonpainolla ja kahvakuulaa lisäpainona käyttäen. Ota mukaan lämppä-, kevyt- ja kisakuula. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

LC treeniä ja keskivartalon tukea parantavia harjoitteita

Sunnuntaina 30.6 klo 18 Vehniän kylätalo Himmassa (Jokihaarantie 29, Vehniä) tehdään LC treeni, jossa on 1-4 minuutin pituisia kuulasarjoja sekä keskivartalon tukea parantavia harjoitteita. Treenin voi tehdä halutessaan myös yhdellä kuulalla.

Facebook tapahtuma

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Lyhyitä kuulasarjoja ja palauttavia liikkuvuusharjoitteita

Sunnuntaina 16.6. kello 18.00 Laukaan Vehniän kylätalolla Himmassa tehdään kahden kuulan treeniä 2 min pätkissä usealla eri kuulakoolla yhteensä 20 min. Voi tehdä myös yhden kuulan treeninä. Kuulasarjojen välissä palauttavia liikkuvuusharjoitteita. Jumppakeppiä tarvitaan kanssa, ohjaajalla on 11 kpl mukana. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Perustreeniä ja vatsalihaskuntopiiri

Sunnuntaina 9.6 kello 18.00 Laukaan Vehniän kylätalolla Himmassa on vuorossa kaikkien lajien liikkeitä sisältävä perustreeni ja kuntopiiri vatsalihaksille. Ota lämppä-, kevyt- ja kisa kuula mukaan. Treenin voi tehdä tuplilla tai yhden käden versiona. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

maanantai 27. toukokuuta 2019

Shindo kehonhuolto sunnuntai Himmassa

Kehonhuolto sunnuntai.
Shindo venytyksillä mennään tämä pyhä kylätalo Himmassa.
Ota mukaan myös jumppa-alusta, juomaa ja riittävän lämmintä päälle tai puettavaksi.
Kesätreenit Vehniällä jatkuvat Jokihaarantie 29, kunnes taas päästään syksyllä koululle.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Lajiliikekuntopiiriä ja oheistreeniä

Sunnuntaina 26.5 kello 18.00

Laukaan Vehniän kylätalolla Himmassa treenataan ensin kokonaisia lajiliikkeitä ja niiden osaliikkeitä sisältävä kuntopiiri. Sen päälle on luvassa oheisliikekuntopiiri, jossa treenataan kehonpainolla ja kuulan kanssa. Ota lämppäkuulan lisäksi kevyt-, kisa- ja raskas kuula mukaan.Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Lyhyitä sarjoja ja liikkuvuusharjoitteita sekä pyramidia


Perjantaina 17.5.2019 klo 18:00 Vehniän koululla tehdään kahden kuulan treeniä pääasiassa 2 min pätkissä usealla eri kuulakoolla. Voi tehdä myös yhden kuulan treeninä. Kuulasarjojen välissä palauttavia liikkuvuusharjoitteita. Jumppakeppiä tarvitaan kanssa, ohjaajalla on 11 kpl mukana.

Facebook tapahtuma

Sunnuntaina 19.5.2019 klo 18:00 Vehniän koululla tehdään OALC-pyramiditreeni monella kuulakoolla. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille.

Facebook tapahtuma

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Hikistä Jumppakuulaa

Sunnuntaina 12.5.2019 klo 18:00 Vehniän koululla tehdään äitienpäivän kunniaksi hikinen jumppakuula, joka sisältää myös lajiliikkeitä. Mukaan tarvitset vähintään kaksi eri kokoista kuulaa, kevyemmän ja raskaamman. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille.

Facebook tapahtuma

lauantai 4. toukokuuta 2019

Tuomarikoulutus ja Toukokisa 2019

Valkolan nuorisoseurantalolla pidettiin SPNL:n tuomarikoulutus ja Kuulatuulen Toukokisa 4.5.2019. Lämpimän kevään keskeyttäneestä takatalvesta huolimatta kisaan kokoontui 17 kilpailijaa, joista osa useiden satojen kilometrien takaa. Kuulatuuli kiittää tuomarikouluttajia, osallistujia, kisaajia, tuomareita, talkoolaisia ja katsojia!

Tulokset ja kisakuvia:





torstai 25. huhtikuuta 2019

Tuomarikoulutus, salikisa ja kehonpainotreeni

Lauantaina 4.5. Tuomarikoulutus ja Toukokisa 

Sunnuntaina 5.5. kello 18.00  
Laukaassa Vehniän koululla luvassa matalan kuormituksen kehonpainoharjoittelua. Tehdään liikkuvuutta lisääviä ja kehoa rentouttavia harjoitteita, joita voi tehdä arjessa lyhyinä jaksoina vaikka päivittäin. Ota jumppa-alusta mukaan, kenkiä ei tarvitse.

Facebook-tapahtuma

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna Pitkä piina, 400-haaste sekä kehonpainoharjoitteita

Perjantaina 26.4. kello 18.00  
Laukassa Valkolan NS-talolla treenataan Pitkä piina-treeni sekä tehdään HIIT-treeni kehonpainolla. Ota lämppä, kisa ja raskas kuulakoko.

Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 28.4. kello 18.00
Laukaassa Vehniän koululla tehdään 400-haaste sekä keskivartalotreeni. Ota mukaan lämmittelykuula sekä kuula, jolla uskot jaksavasi haasteen tehdä laskematta kuulaa maahan. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Treeneissä luvassa kaikkia lajiliikkeitä

Perjantaina 12.4. kello 18.00  
Laukaan Valkolan NS-talolla perehdytään työnnön tekniikkaan, sekä tehdään aikasarjoja ja oheisharjoitteita. Lämppä, kevyt, kisa ja raskas kuula mukaan (voi tehdä yhdellä tai kahdella).

Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 14.4. kello 18.00
Laukaan Vehniän kylätalolla Himmassa treenataan lyhyitä OALC/LC-sarjoja kolmella kuulakoolla ja kevyttä tempausta kisakoolla. Loppuun tehdään kehonpainotreeni. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi.

Facebook-tapahtuma

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Tulossa toukokuussa: tuomarikoulutus ja Toukokisa!

Laukaan Valkolan NS-talolla järjestetään lauantaina 4.5. kahvakuulaurheilun tuomarikoulutus ja salikisa!

Tuomarikoulutus järjestetään SPNL kahvakuulaurheilun asiantuntijaryhmän toimesta ja se sopii kaikille uusille kilpailemisesta, tuomarina toimimisesta sekä sääntöjen mukaisesta nostotekniikasta kiinnostuneille. Myös jo kurssin käyneet ovat tervetulleita kertaamaan tuomaritoimintaa!

Koulutuksen jälkeen pidetään Kuulatuulen Toukokisat, jotka ovat kaiken tasoisille nostajille sopivat kahvakuulaurheilun salikisat. Olitpa ensikertalainen tai kokenut konkari, niin ilmoittaudu mukaan!

Tuomarikoulutukseen voi ilmoittautua tällä lomakkeella (koulutus).

Toukokisaan voi ilmoittautua tällä lomakkeella (salikisa).

 
Tuomarikoulutus alkaa klo 11.00 ja salikisan nostot klo 13.45 (kisapaikalla ilmoittautuminen alkaen klo 12.00). Tervetuloa koulutukseen, kisaamaan tai seuraamaan kisoja!


 

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Lajiliikkeitä monipuolisesti ja voimaa

Sunnuntaina 7.4 kello 18.00

Laukaan Vehniän koululla jatketaan treenejä samalla teemalla kuin edellissunnuntaina. Lyhyttä sarjaa isolla painolla ja usealla lajilla. Ota useaa kokoa mukaan ja kohtuu raskasta kuulaa, tehdään lyhyitä sarjoja ja kasvatetaan voimaa.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Maaliskuun loppuun monipuolista treeniä

Perjantaina 29.3 kello 18.00  
Laukaan Valkolan NS-talolla OAJ/työntö -aikasarjoja, tempausta ja kuntopiiriä. Kevyt-, kisa ja raskas kuula mukaan.

Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 31.3 kello 18.00
Laukaan Vehniän koululla vuorossa kaikkien lajien treeni. Ota useaa kokoa mukaan ja kohtuu raskasta kuulaa, tehdään lyhyitä sarjoja ja kasvatetaan voimaa.

Facebook-tapahtuma

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Pyramidiharjoittelua ja oheishölkkäilyä

Sunnuntaina 24.3.  kello 18.00 Laukaan Vehniän koululla tehdään pyramidiharjoitus ja oheistreeni. Tarvitaan lämmittelykuula, kisakoko ja raskas kuula. Voit myös ottaa hölkkäilyyn sopivat kengät tai hölkkäillä ilman kenkiä. Ota myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Aikasarjoja sekä kuntopiiriä!

Perjantaina 8.3.2019 klo 18.00 Valkolan nuorisoseurantalolla tehdään aikasarjoja valitsemassasi lajissa sekä oheisliikkeitä (taso 3). Ota mukaan kevyt-, kisa- ja raskas kuula, tai tuplat jos teet treenin kahdella kuulalla. 

facebook tapahtuma


Sunnuntaina 10.3.2019 klo 18.00 Vehniän koululla vedetään hikinen kuntopiiri, joka sisältää lajiliikkeitä sekä kehonpainoliikkeitä. Mukaan tarvitset lämppäkuulan, kisakuulan tai tuplat, jos haluat tehdä lajiliikkeitä kahdella kuulalla sekä raskaan kuulan.

facebook tapahtuma

Tule treenaamaan!


sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Työnnön tekniikkaa ja aikasarjoja

Sunnuntaina 3.3.19 klo 18.00 Vehniän koululla treenataan työnnön tekniikkaa ja aikasarjoja kahdella kuulalla. Treenin voi hyvin tehdä halutessaan myös yhdellä kuulalla. Aikasarjojen välissä haastetaan keskivartalon hallintaa ja voimaa. Mukaan tarvitset lämppäkuulan ja kahden minuutin aikasarjoihin sopivat kuulat / kuulan.

Facebook tapahtuma

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Kehonpainotreeniä

Sunnuntaina 24.2.2019 Vehniän koululla klo 18 - 19 on kehonpainoharjoittelutreeni. Tehdään erilaisia liikkuvuusharjoitteita, joilla ei varsinaista hikitakuuta ole. Ylle pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta, ota myös luistavat sukat. Jumppakeppiä tarvitaan kanssa, ohjaajalla on 11 kpl mukana, mutta halutessaan omankin voi tuoda. Muista myös jumppa-alusta, kuulia ei tarvita!

Facebook-tapahtuma

tiistai 12. helmikuuta 2019

Vehniällä sunnuntaina 17.2 testinostetaan

Vehniän sunnuntaitreenissä 17.2 klo18-19 nostetaan 8 min testinosto haluamassasi lajissa ja kuulakoossa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Sunnuntaina treenataan


Sunnuntaina 10.2.2019 Vehniän koululla klo 18 - 19
Tehdään lyhyiden kuulasarjojen välissä toistuva kuntopiiri. Tarvitaan lämppäkuula, raskas kuula ja yhdet tuplat (lyhyt sarja, voi lainailla).

Facebook-tapahtuma

lauantai 26. tammikuuta 2019

Kehonpainoharjoittelua ja kuulatreeniä

Perjantaina 1.2.2019 Valkolan nuorisoseurantalolla klo 18 - 19 on kehonpainoharjoittelutreeni. Tehdään erilaisia liikkuvuusharjoitteita, joilla ei varsinaista hikitakuuta ole. Ylle sen verran pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta, ettei tule vilu, kun välillä ollaan lattianrajassa. Ota mukaan kevyt kuula lämmittelysarjaa varten sekä noin kilon paino, vaikka jokin esine, jos ei käsi- tai levypainoa löydy kotoa. Jumppakeppiä tarvitaan kanssa, ohjaajalla on 11 kpl mukana, mutta halutessaan omankin voi tuoda.

Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 3.2.2019 Vehniän koululla klo 18 - 19
Tehdään aikasarjoja vapaavalintaisessa kisalajissa sekä oheisliikkeitä (taso 2). Ota mukaan kevyt-, kisa- ja raskas kuula (tai tuplat jos teet kahdella).

Facebook-tapahtuma

Tammikisa 2019

Valkolan nuorisoseurantalolla pidettiin Kuulatuulen Tammikisa 26.1.2019. Kilpailijoita oli 13, ja mukana oli taas muutama ensikertalainenkin. Kiva kisapäivä piti sisällään upeita suorituksia ja iloisia kohtaamisia. Kuulatuuli kiittää kaikkia kisaajia, tuomareita, talkoolaisia ja katsojia!

Tulokset:
 Kisakuvia:





sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Sunnuntaitreeni 27.1.2019

Sunnuntaina 27.1.2019 Vehniän koululla klo 18 - 19
tehdään kahden kuulan treeniä pääasiassa 2 min pätkissä usealla eri kuulakoolla. Voi tehdä myös yhden kuulan treeninä. Kuulasarjojen välissä palauttavia liikkuvuusharjoitteita. Jumppakeppiä tarvitaan kanssa, ohjaajalla on 11 kpl mukana.
Facebook-tapahtuma

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kuulatuulen sunnuntaitreeni 20.1.2019

Sunnuntaina 20.1.2019 Vehniän koululla klo 18 - 19
keskitytään tempauksen tekniikkaan ja tehdään aikasarjoja eri kokoisilla kuulilla. Ota matkaan lämppäkuula ja muutama muu koko (yksi raskas).

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Ensi viikolla treenataan kahdesti porukalla

Perjantaina 11.1.2019 Valkolan nuorisoseuran talolla tehdään  aikasarjoja vapaavalintaisessa kisalajissa sekä oheisliikkeitä (taso 1). Ota mukaan kevyt-, kisa- ja raskas kuula, tai tuplat jos teet treenin kahdella kuulalla.

facebook tapahtuma


Sunnuntaina 13.1.2019 Vehniän koululla paneudutaan LC:n tekemiseen osissa ja aikasarjoina. Mukaan tarvitset lämppä- ja kisakoon kuulat +  raskaat kuulat oheisteeniin, jossa tehdään koko kehon kuntopiiri. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja erillinen alusta kuulille.

facebook tapahtuma